Umric

Nuori ja karkea umlisamooja

Description:

Umrik on noin 22-vuotias, noin 155 senttiä pitkä umli. Hän on leveäharteinen, lihaksikas sekä pitkatukkainen ja partainen. Pieni pilke tummien silmien kulmassa ja kauas kantava nauru ovat vieneet monelta maalaistytöltä jalat alta.

Normaalisti Umlit elävät tiukassa perheyhteisössä, mutta äitinsä kuoleman jälkeen Umrikin isä lähti synnyinmailtaan ja asettui pieneen kylään Arnorissa. Umrikin isä ei suostu puhumaan ajoista ennen Arnoria paljoakaan eikä opettanut pojalleen kansansa kieltä. Muutenkin hän oli hyvin poissaoleva vanhempi.

Umrik käytti nuoruutensa paljolti metsästäjien, kalastajien ja muiden metsää kulkevien seurassa. Eräs metsänkulkijoiden ryhmä opetti Umrikin puhumaan Adunaicia. Poika oppi nopeasti taitavaksi soturiksi sekä eränkävijäksi ja on ollut moneen kertaan samojen metsänkulkijoiden apuna erilaisissa askareissa, kuten erämökkejä rakentamassa. Umrik on ansainnut ryhmän luottamuksen asettamalla itsensä monesti vaaraan ystävänsä turvatakseen.

Umrikin posiitivinen ja lämmin luonne ovat tehneet hänestä pidetyn monessa seurassa, mutta toisaalta hänen käytöstavoissaan on puutteita jotka hiertävät hienompaa väkeä. Viinaanmenevä ja möläyttelevä metsämies ei ole halutuin vieras fiiniin illallispöytään. Utelias ja naiivi Umrik onnistuu löytämään itsensä mitä kummallisemmista paikoista ja tilanteista.

Umrik on kasvanut nuotiotulitarinoiden lomassa ja rakastaa hyviä tarinoita. Useampikin tarinaniskijä on juonut nuorukaisen taskut tyhjäksi vanhoilla kaskuilla ja lupauksella uudesta tarinasta jos tuoppi täytetään. Erityisen kiinnostunut Umrik on haltioista.

Bulletpoints!

- Utelias, uskollinen, naiivi ja hyväntahtoinen
- Möläyttelevä ja vähän toilaileva
- Pakkomielle tarinoihin ja haltioihin
- Selkeä, mustavalkoinen käsitys hyvästä ja pahasta"

Bio:

Umric

Angmarin Varjo tuomas_kortelainen_9